perjantai 22. maaliskuuta 2013

Perjantai 15032013 - Maanantai 18032013

Perjantaista maanantaihin oli ikään kuin pidennetty viikonloppu, jonka jokainen vietti haluamallaan tavalla. Perjantai ja lauantai kului enimmäkseen shoppaillessa/tuliaisia ostellessa, sekä tietysti tietokoneen äärellä.

Sunnuntaina täällä vietettiin Pyhän Patrickin päivää (St. Patrick's Day). Päivällä osa porukastamme kävi katsomassa paraatikulkueen kaupungilla, jonka jälkeen kaupungin aukiolla oli järjestetty myös livemusiikkia eri kokoonpanoilla. Kaupungilla oli paljon ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet päivän teemaan viitaten. Vihreä väritys oli hyvin yleinen näky hiuksissa, vaatteissa, sekä muissa asusteissa. Myös Irlannin lipun värit (vihreä, valkoinen ja oranssi) olivat selvästi havaittavissa mm. peruukeissa, sekä tietysti päälle puetuissa Irlannin lipuissa.

"Pyhän Patrickin päivä on Irlannin kansallispäivä, jota vietetään vuosittain 17. maaliskuuta maan suojeluspyhimyksen Pyhän Patrickin muistoksi. Irlannin lisäksi päivää juhlitaan laajalti ympäri maailman esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Juhlaperinteisiin kuuluu muun muassa vihreään pukeutuminen ja kolmiapilan kantaminen vaatteissa. Alkuperältään juhla on kristillinen, vaikka se on nykyään saanut myös monenlaisia maallisia muotoja." lähde: Wikipedia


Maanantaina muusikot pitivät koulun teatterilla lyhyehkön soundcheckin tiistain bändikilpailun keikkaa varten. Soudcheckissä testattiin kaikki soittimet, sekä käytiin läpi pari biisiä. Muuten maanantai oli vapaapäivä, sillä täällä vietettiin edelleen pyhäpäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti